Kalaruoka

Paljonko kalaa syöjää kohden?

Tämä kysymys on hyvin monen mielessä, kun pitäisi toteuttaa maukas kala-ateria tai vaikka kalapöytä juhlia varten. Määriä pohtiessa on hyvä miettiä muutamia seikkoja. Tuleeko kalaa alku- vai pääruuaksi? Onko raaka-aineena kokonainen kala vai puhdas filee? Kuinka paljon muuta ruokaa on tarjolla kalan lisäksi esimerkiksi aterialla tai juhlapöydässä.

Kalat alkuruokana

Kala on erinomainen alkuruoka ja sitä tarjotaankin usein kylmänä alkuruokana. Kylmä kalapöytä kuulu noutopöytien vakiokalustoon. Tällöin tarjolla on usein esimerkiksi savustettua tai graavattua kalaa. Myös mäti ja esimerkiksi kylmäsavukalasta valmistettu tartar voivat olla vaihtoehtoina. Graavikalaa on hyvä varata 50–100 g syöjää kohden. Savukalafileetä voi alkuruualle varata 100 g per syöjä – kokonaista savukalaa 150 g. Mätiä, tartareja sekä rapuherkkuja riittää reilu ruokalusikallinen eli 30-50 g syöjää kohden. Jos kalalajeja on tarjolla useampia, määrät kannattaa pitää pienempinä. Kaikki ei kuitenkaan maista kaikkia vaihtoehtoja.

Kalaa pääruualle

Kun kalasta tehdään pääruoka, joka on aterian ainut ruoka, on filekalan sopiva määrä annosta kohden on noin 150 g. Jos pääruokana tarjoillaan kokonaista kalaa, sitä on hyvä varata 250 g syöjää kohden. Riittävä määrä savukalaa pääruualla on 150-200 g. Mikäli tarjoilupaikassa on noutopöytä ja useita pääruokavaihtoehtoja, kalan määrästä voi nipistää pois noin kolmasosan. Toki jos tiedetään, että paikalle on tulossa ahkeria kalansyöjiä kannattaa kalanmäärää nostaa jonkin verran per annos.

Lähteet

Ruokatieto.fi, Martat.fi

Opi lisää