Kalaruoka

Miten särkikalojen kalastaminen ja ruokakäyttö parantaa vesistöjen tilaa?

Särkikalojen hyödyntäminen lautasella ei ole vain kulinaarinen valinta – se on yksi suorimmista ja tehokkaimmista tavoista parantaa suomalaisten vesistöjen tilaa. Mutta miten särjen syöminen oikein käytännössä parantaa vesistöjen tilaa? Eli miten kaikki oikein toimii? Vastaus kiteytyy yhteen alkuaineeseen: fosforiin.

Suomen järvissä ja rannikkovesissä uiskentelee valtava määrä särkikaloja, kuten särkiä, sorvia, pasureita, salakoita tai lahnoja – ja toki monia muitakin lajeja. Vaikka ne kuuluvatkin luonnollisesti pohjoiseen vesiekosysteemiimme, nykyiset monin paikoin pahasti ylisuuret kannat ylläpitävät rehevöitymisen noidankehää. Ja särkikalat lisäksi vielä hyötyvät muutenkin vesistöjen yleisestä lämpenemisestä, täysin toisin kuin monet petokalat.

Olisiko tässä vesistöjen kannalta tasapainoinen saalis?
Tiesitkö tämän särjestä ja särkikaloista?
  • Luuston rakennusaine: Särkikalojen sisältämä fosfori on vedessä ongelma, mutta ihmisen elimistölle välttämätön esim. luuston ja hampaiden lujuuden rakennusaine.
  • Tehokas ympäristötyökalu: Särkikalojen poistokalastus on tutkitusti nopeimpia tapoja parantaa ja kirkastaa pienten ja keskisuurten järvien vettä.
  • Maukasta ja aromikasta: Esimerkiksi savustettu lahna on yksi maultaan hienoimmista kotimaisista savukaloista, graavattu säynävä monen itsekalastavan salainen aarre ja purkitettu särki pieksee maailmalta rahdatut sardiinit ja tonnikalat.

 

Fosfori pois kiertokulusta

Kun otat saaliiksi kilon särkikalaa ja valmistat siitä ruokaa, teet konkreettisen ympäristöteon. Särkikalojen elimistöön on sitoutunut (pienin lajikohtaisin eroin) merkittäviä määriä fosforia, joka on vesistöjemme rehevöitymistä ruokkiva pääravinne.

Yhtälö on hätkähdyttävä: yksi kilo särkikalasaalista poistaa vedestä fosforimäärän, joka olisi voinut kasvattaa jopa ämpärillisen verran sinilevää. Toisin kuin monet muut hoitotoimenpiteet, kalastus siirtää ravinteet vesistöstä suoraan ihmisen hyödyksi. Se on kiertotaloutta parhaimmillaan. Lisäksi ovat sitten varsinaiset hoitokalastustoimenpiteet.

Tässä poistuu kerralla vesistöstä kaksi kiloa särkikalaa eli jopa noin kaksi ämpärillistä sinilevää jää kasvamatta. Kuvassa komea suutari.
Ravintoketjun tasapaino kuntoon yksinkertaistettuna

Nykyinen kalastus on jo vuosikymmeniä painottunut kysynnän ja markkinoiden yksipuolistumisesta johtuen todella voimakkaasti petokaloihin, kuten esimerkiksi kuhaan ja ahveneen – ja nyttemmin myös takaisin ruokapöytiin löytäneeseen haukeen. Tämä on johtanut vääristymään: petokalojen määrä ja kannat vähenevät, jolloin niiden ravintokohteiden – särkikalojen – määrä räjähtää käsiin. Tasapaino katoaa. Ylisuuret särkikalaparvet aiheuttavat kaksi merkittävää ongelmaa, jonka kehitys on itseään ylläpitävä kierre:

  1. Eläinplanktonin hupeneminen: Särjet syövät eläinplanktonia, jonka tehtävänä olisi ollut pitää leviä (kasviplankton) kurissa. Kun eläinplankton hupenee, vesi samenee ja leväkukinnot sekä kasviplankton yleistyvät.
  2. Pohjan pöllyttäminen: Monet särkikalat etsivät ravintoa pohjasta, jolloin pohjaan sitoutuneet ravinteet pääsevät nousemaan takaisin veteen levien käyttöön. Tätä kutsutaan sisäiseksi kuormitukseksi.
Suomalaisesta särkikalapohjaisesta purkkikalasta syntyy mm. pizzaa, joka on enemmän kuin vertailukelpoinen ”tonnikalapitsojen” kanssa.
”Roskakala” on markkinoiden luomus

Vielä esim. 1950-luvulla särki oli arvostettua arkiruokaa siinä missä muukin kala. Maine ”roskakala” syntyi vasta 1970-luvulla mainosmiesten työpöydillä, kun kansainväliset markkinat ja globalisoituminen toivat tarjolle halpaa, pitkälle jalostettua tuontikalaa ja sitä alettiin markkinoida voimakkaasti. Omista kalaraaka-aineistamme tuli vähitellen hyljeksittyjä, liian arkisia ja unohdettiin. Kalastus yksipuolistui.

Mehevä, iso lahna on yksi parhaista kotimaisista savukaloista. Katso tästä resepti.
Gastronominen yllättäjä

Nykypäivän tietoiselle kuluttajalle särki tarjoaa puhtainta ja kestävintä mahdollista villiä proteiinia. Sokkomaistatuksissa särkifileitä on vaikea erottaa esim. siiasta tai ahvenesta, ja pitkään haudutettuna särki on maultaan erinomainen. Olipa kyseessä savustettu lahna, rapeat särkipihvit tai ”järvisardiinit”, särjen paikka on takaisin ruokapöydässä – vesistöjemme tulevaisuuden ja oman terveytemme tähden. Monien pelkäämät ruodot ovat lähinnä hidaste: haudutettaessa tai purkkisärkeä tehdessä ruodot käytännössä sulavat huomaamattomiksi ja ja tuoreita särkifileitä pannulla paistaessakin vähäiset pystyvihneet katoavat suutuntumasta. Suurempiruotoisista kaloista ruodot taas on osaavalle helppo poistaa.

Suutari on maukas savukala.

Särkikalat takaisin lautasille!

(RN)

Opi lisää