Kalaruoka

Kyljykset ovat loistavia grillattavia

Kalakyljysten teko onnistuu jokaiselta aloittelevaltakin kalankäsittelijältä. Tarvitaan ainoastaan riittävän suuri kala, leikkuulautta sekä iso ja tukeva keittiöveitsi. Kyljykset ovat parhaimmillaan grillattuna tai halstrattuna. Siksi kyljyskalaksi on hyvä valita jokin rasvainen kala, kuten lohi, kirjolohi tai nieriä.

Kyljysten leikkaaminen on helppoa

Kyljysten leikkaaminen on yksinkertaista hommaa. Mikäli sinulla käsittelyssä perkaamaton kala, aloita käsittely perkaamisella Tarkista ohjeet perkaamiseen tästä. Tämän jälkeen kala asetetaan kyljelleen leikkuulaudalle. Tarkistetaan, että vatsaontelo on siisti eikä siellä ole jäänteitä perkeistä. Voit varmistaa asian pyyhkäisemällä vatsan talouspaperilla puhtaaksi tai huuhtelemalla nopeasti kylmän juoksevan veden alla.

Aloitetaan leikkaaminen pyrstöpäästä. Ensin leikataan pyrstöevä irti. Tämän jälkeen leikataan noin 10 cm pala pyrstöstä päin. Tämän jälkeen lopusta kalasta leikataan noin kahden sormen paksuisia paloja eli kyljyksiä aina niskaan saakka. Lopuksi käteen pitäisi jäädä vain pää kiduskaarineen ja rintaevineen. Pään ja pyrstöevän voit hyödyntää kidusten poistamisen jälkeen vaikka kalaliemen raaka-aineena.

Tämän jälkeen voit maustaa kyljykset molemmilta puolilta. Grillaa tai halstraa kyljyksiä muutama minuutti puolta kohden. Syömisessä kannattaa noudattaa pientä varovaisuutta, sillä kokonaisesta kalasta leikatuissa kyljyksissä on vielä ruodot tallella. Kypsän kalan erotteleminen ruodoista onnistuu suhteellisen helposti. Ruotoineen kypsennetyn kalan maku on joka tapauksessa kaiken vaivan arvoinen.

Opi lisää