Kalaruoka

Pääsiäinen

Pitkäperjantai pääsiäisen kalaruokapäivä

Pääsiäisenä perinteisesti on syöty Suomessa kalaruokaa pitkänä perjantaina ja pääsiäispäivänä lammasta. Nykyään uskontoon perustuvat perinteet eivät enää ole niin vahvoja, mutta lihan suosion laskiessa kalaruoka todennäköisesti nostaa suosiotaan ja kyllähän kalat kuuluvat lähes poikkeuksetta kotimaiseen juhlapöytään. Pääsiäisen ajankohta kuitenkin vaihtelee vuosittain maaliskuun lopusta huhtikuun loppuun, mikä vaikuttaa paljon varsinkin luonnonkalojen saatavuuteen. Usein pääsiäisen kalaherkkujen runko muodostuu kevään sesonkikalasta eli siiasta sekä kasvatetusta kalasta kuten kirjolohesta valmistetuista kalaherkuista.

Siikaa kalatiskin matalikolta tai itse ongittuna

Pääsiäinen on monille mökkiläisille se kevään ensimmäinen mökkiviikonloppu. Silloin moni haluaa myös kaivaa esille savustuspöntön ja palautella mieliin omat perinteiset savustusniksinsä. Mökille lähtiessä kannattaakin suunnata kalatiskille ja napata mukaan sesongin kalaa joko valmiina fileenä tai kokonaisena. Vaihtoehto kalatiskin matalikon sijaan, on suunata siianongintaan ennen mökkireissua tai jopa matkan varrella, sillä siian onginta ei vaadi suurta arsenaalia välineitä ja sopii koko perheen pääsiäispuuhaksi. Toki savustimeen voi laittaa myös haukea, kuhaa tai ahventakin, näiden liha ei kuitenkaan ennen kutua ole parhaimmillaan. Katso vinkit tuoreen kalan käsittelyyn tästä ja savustukseen tästä. Siian ongintavinkit löydät Kalastajan Kanavan videolta.

Kylmäsavustetusta kalasta on moneksi

Graavi- ja kylmäsavukalat ovat suomalaisen juhlapöydän kulmakiviä. Kuitenkin esimerkiksi kylmäsavustettua kirjolohta voidaan hyödyntää muutenkin kuin siivuina tarjoillen. Kylmäsavukirjolohesta voit valmistaa maukkaan kalapiiraan. Kylmäsavukirjolohi on myös erinomainen raaka-aine smetanapohjaiselle kylmäsavutartarille. Kylmänä tarjoiltava suolainen kylmäsavulohijuustokakku on myös mainio herkku juhlapöytään. Raikkaammat ja miedommat versiot näistä voit valmistaa graavikalasta. Katso ohjeet kalan graavaamiseen.

Vappu lähestyy – kuhaa ja parsaa?

Pääsiäisen osuessa huhtikuun loppupuolelle tilanne kalan saannin suhteen voi olla hyvinkin toisenlainen verrattaessa maaliskuun loppuun. Avovesikauden kalastussesonki on ainakin eteläisessä Suomessa jo käynnistynyt. Samaan aikaan ensimmäiset tuontiparsat ovat saapuneet kauppojen vihannesosastoille. Mikä olisikaan parempi sesongin ateria, kuin kuha-parsa rullat – kaksi herkullista raaka-ainetta samalla lautasella.

Lähteet

Yle.fi, Kalaneuvos.fi, Hätälä.fi

Opi lisää