Valmistus
1. Keitä mateen päätä ja rankaa kattilassa. Laita vettä sen verrran, että ruodot juuri peittyvät. Keitä niin kauan, että nestettä on jäljellä noin desin verran.
2. Siivilöi liemi toiseen astiaan. Lisää sekaan 1 dl etikkaa, ripaus suolaa ja anna jäähtyä.
- Sekoita 2 dl vehnäjauhoja, 1 dl maizenaa, 1 tl ruokasoodaa, 2 tl suolaa keskenään.
- Lisää lopuksi 3 dl tummaa olutta varovasti käännellen.
- Mittaa kulhoon 100 g majoneesia, raasta sekaan 1 valkosipulinkynsi, leikkaa puoli punttia persiljaa silpuksi.
- Lopuksi mausta suolalla ja pippurilla.
- Laita kattilaan 0.5 dl etikkaa, 1 dl sokeria, 1.5 dl vettä ja kiehauta. Anna liemen jäähtyä.
- Leikkaa kurkusta ohuita palasia ja lisää kurkut liemeen.
- Pese perunat ja leikkaa ranskalaisten muotoisia tikkuja.
- Lämmitä öljy kattilassa 150 asteiseksi ja frittaa perunoita ensin noin 5 min, jonka jälkeen nosta paperin päälle jäähtymään.
- Kun muut elementit annokseen ovat valmiita, nosta öljyn lämpö 180 asteeseeen ja frittaa muutama minuutti, jotta perunat rapeutuvat, lopuksi mausta suolalla.
1. Pyöräytä made fileet olut frittitaikinassa ja nosta 180 asteiseen öljyyn.
2. Frittaa noin 5 min, kunnes ovat kauniin kullanruskeita.
3. Nosta paperille ja mausta suolalla, sekä aiemmin tekemällä made vinegretillä.
4. Lopuksi kokoa komponenteista annos ja nauti!