Kalaruoka

Oopperakellarin silakat ja paras perunamuusi

Tekoaika 1 h 30 min
Passiivinen valmistumisaika 1 h
Annokset 4
Vaikeusaste Keskitaso

Ainekset

Oopperakellarin silakat

600 - 700 g
silakkafileitä
2
keltuaista
2 dl
kuohukermaa
1 - 2 rkl
dijon-sinappia
0,5 tl
valko- tai maustepippuria
0,5 dl
öljyä (paistamiseen)
1 - 2 rkl
voita (paistamiseen)
n. 2 tl
hienoa merisuolaa

Paras perunamuusi à la Escoffier

1 kg
jauhoinen, kuorittu peruna
200 - 250 g
voi
0,5 - 1 dl
täysmaito tai kerma
n. 3 tl (12 g)
hieno merisuola

Koristeiksi/lisukkeiksi sopivat pikkelöidyt punajuurilohkot, maustekurkut, tilli, ruohosipuli jne. Kastikkeeksi, vaikkei sitä kyllä välttämättä tarvita, voit sulattaa hieman voita kattilan pohjalla ja hienontaa sekaan tillin varsiosia ja pulpauttaa ne siinä kuumassa voissa. Valele sitten annokset voi-tillisulalla.

Valmistus

Yllättävän yksinkertainen, samaan aikaan sekä kotoisa että juhlava pohjoismainen ja rakastettu klassikko oopperakellarin silakat ansaitsee aina uuden yleisön. Tai jos resepti on tuttu ja hyväksi havaittu, niin tässä muistutus. Jälleen kerran suhteellisen vähistä aineksista syntyy enemmän kuin osiensa summa.

Resepti on saanut nimensä Tukholman Operakällaren -ravintolasta, joka nousi uuteen loistoonsa 50 – 60-luvulla Tore Wretmanin, ruotsalaisen ja skandinaavisen keittiön suuren nimen, johdolla ja moni kalaruokien tunnettu klassikko on sieltä kotoisin.

Ja samalla, koska oopperakellarin silakat ansaitsevat parasta, mutta yksinkertaista oheensa, niin perunamuusi à la Escoffier (ranskalaisen keittiön ikoni) sopii kuvaan, tai siis tarkemmin sanoen lautaselle.

Tee näin – silakat:

  1. Leikkaa fileistä (halutessasi) selkäevät pois
  2. Taputtele fileitä hieman kuivemmaksi esim. keittiöliinalla tms.
  3. Vatkaa keltuaiset, kerma ja sinappi sekaisin, mausta seos pippurilla
  4. Laita silakkafileet marinadiin ja sekoita, anna tekeytyä vähintään tunti pari tai yön yli
  5. Valuta, taita fileet takaisin kalan muotoon ja pyörittele ruisjauhoissa (Huom! Tee muusi valmiiksi, ennen kuin paistat kalat)
  6. Ravistele liiemmät jauhot pois ja paista aluksi neutraalissa kasviöljyssä keskilämmöllä (ruisjauho palaa liian kuumassa)
  7. Kun kalojen pinta alkaa näyttää jo hieman kauniin kullankeltaiselta ja rapealta (esim. 2-3 minuuttia per puoli), lisää muutama voinokare ja viimeistele paistaminen sekä mausta lopuksi suolalla
  8. Nosta kalat heti valmistuttuaan lautasille, jossa perunamuusi ja muut lisukkeet jo odottavat – näin saat rapeimman mahdollisen kokemuksen (jos kalat odottavat pannulla, rapeus alkaa kadota)
  9. Nauti kylmän oluen tai rapean valkoviinin kanssa, snapsikin alkuun sopii skandinaavisen tunnelmaan – tai vichy

Tee näin – perunamuusi:

  1. Kuori valitsemasi jauhoiset muusiperunat (muusi on yhtä hyvää kuin perunoiden laatu, niissä on eroja) ja lohko vähän pienemmäksi
  2. Huuhtele kylmällä vedellä (voit tehdä tämän jo edellisenä iltana valmiiksi ja pitää lohkot jääkaapissa vedessä)
  3. Keitä n. 20-25 minuuttia tai kunnes reilusti kypsää, mutta ei tarvitse olla täysin hajoavaa
  4. Murskaa lohkot kevyesti esim. survimella ja sulata sillä aikaa voi – on olennaista, että voi lisätään perunamurkaan ensin
  5. Valuta kuumahko voi mukaan ja jatka survimella työstämistä, kunnes muusi on suhteellisen sileää
  6. Lisää sitten hieman maitoa (tai kermaa) sekä suola, sekoita ja tarkista rakenne – lisää maitoa hieman, jos haluat muusista löysempää tai silkkisempää (muusin kokonaisrakenne on kiinni perunalajikkeesta ja työstämisen määrästä)
  7. Muusia ei kannata ylivatkata tai työstää koneella, se yleensä tekee siitä vain ”liisterimpää” – salaisuus on mahdollisimman vähässä työstämisessä, voin lisäämisessa ensin ja hyvässä perunalajikkeessa

Oheen sopivat mauste- tai suolakurkkulohkot, pikkelöity punajuuri tai ruotsalaiseen tyyliin sokeroidut puolukat – sekä tietysti reilu tilli sekä sitruunanlohkot.

Vinkki: voit kokeilla myös oopperakellarin muikkuja tai norsseja! Ja jos haluat hieman ruotsalaisemman, makeamman makumaailman, niin käytä marinadin sinappina jotain makeampaa sinappia ja hieman reilummin.

(RN)

Kategoriat

Ruokalaji
Kalalaji
Vaikeusaste

Opi lisää