Kalaruoka

Norssit/kuoreet tomaattikastikkeessa

Tekoaika 30 min
Passiivinen valmistumisaika 8 h
Annokset -
Vaikeusaste Keskitaso

Ainekset

1 kg
norsseja / kuoreita

Mausteliemi

4
valkosipulinkynsiä
2
punasipulia
0,5 dl
rypsiöljyä
500 g
tomaattimurskaa
1 tl
etikkaa
2 tl
suolaa
musta- tai valkopippuria
halutessaan voi laittaa tuoreita yrttejä, kuten basilikaa, tilliä, ruohosipulia

VAIHTOEHTOISET KALAT:

- muikku
- pienet särjet
- pienet silakat
- pikkuahvenet

Valmistus

  1. Perkaa norssit/kuoreet, ota pois sisälmykset, pää sekä vähän niskaa
  2. Käytä kierrekannellista lasipurkkia, esimerkiksi korkea 700 ml purkki on sopiva koko.
  3. Laita purkki pöydälle kyljelleen ja lado norssit purkkiin. Lado osa kaloista pyrstöpää pohjaa kohti ja osa niskapuoli pohjaa kohti, jotta purkki täyttyy tiiviisti.
  4. Kuori sipuli ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi.
  5. Lämmitä öljy paistinpannussa, lisää sipuli ja paista kullanruskeaksi.
  6. Lisää pannulle tomaatti, etikka, mausteet sekä hienonnetut yrtit.
  7. Kaada tomaattikastike kalojen päälle niin, että kala ja kaikki välit peittyvät. Jätä noin kolmasosa purkista tyhjäksi. Puhdista purkin kierteet tarkasti. On tärkeää, ettei kastikejäämiä jää reunuksille, kun kannen pitää pysyä tiiviinä. Kierrä kansi kiinni.
  8. Asettele purkit uunivuokaan ja laita kylmään uuniin. Lämmitä uuni 125 asteeseen.
  9. Anna kalojen valmistua 4-8 tuntia.
  10. Laita uuni pois päältä ja anna purkkien jäähtyä uunissa. Kun purkit jäähtyvät, niihin muodostuu alipaine. Varmista, että kansien keskustat ovat painuneet kuopalle. Jos pystyt napsuttelemaan kannella, alipainetta ei ole muodostunut.
  11. Laita purkit jääkaappiin, kun ne ovat jäähtyneet huoneenlämpöisiksi.
  12. Avaamaton purkki voi säilyä jopa vuoden jääkaapissa.

Kategoriat

Ruokalaji
Kalalaji
Sesongit
Vaikeusaste

Opi lisää