Valmistus
Kalaseljanka on keittoklassikko, johon soveltuvat mm. hauki, ahven ja kuha erinomaisesti. Myös madetta kannattaa kokeilla. Kalaseljanka on perinteinen venäläinen kalakeitto, jossa kalaa ja kasviksia voi varioida jääkaapin tilanteen mukaan.
- Pilko porkkana ja juuriselleri kuutioiksi. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä kasviksia hetken.
- Lisää sekaan tomaattipyree ja lisää kalaliemi.
- Mausta liemi ja anna kasvisten kiehua vajaa 10 minuuttia.
- Kasvisten ollessa lähes kypsiä, lisää kalapalat. Keitä n. 5 minuuttia.
- Lisää keittoon pieneksi kuutioidut maustekurkut, sitruunamehu ja persiljasilppu.
- Sekoita ja kiehauta.
Tarjoile kalaseljanka reilun smetana-lusikallisen sekä sitruunaviipaleen kera. Kokeile myös lorauttaa keittoon loppuvaiheessa desi tai kaksi mauste- tai suolakurkkujen lientä, niin saat takuuvarman autenttisen slaavilaisen kierteen makumaailmaan!
Kalaseljanka on, kuten monet muutkin keitot, toisena päivänä parhaimmillaan. Kalakeittoa kannattaakin tehdä runsaasti ja ottaa vaikka seuraavana päivänä mukaan retkelle hyvässä ruokatermoksessa.