Valmistus
Kalaruoka.fi:n pääsiäisjuhlapöydän pääruoka on paistettua siikaa kasvismosaiikilla, palsternakkapyreellä Beurre Blanc -kastikkeella ja tilliöljyllä. Tämän ravintolatasoisen herkun on koostanut MasterChef Kristiina Ponsimo. Yksinkertaistamalla reseptiä saat helpotettua ja nopeutettua ruokalajin tekemistä. Annos toimii hyvin myös ilman friteerattua palsternakkaa ja tilliöljyä, tällöin voit korvata tilliöljyn tuoreella tillillä. Voit myös vaihtaa perunapyren palsternakkapyren tilalle.
Aloita tilliöljystä, jos teet sen.
- 2 punttia tuoretta tilliä tehosekoittimeen (voi tehdä myös sauvasekoittimella) ja öljyt sekä suola mukaan. Aja hienoksi, siivilöi esim. Carita-liinan ja siivilän kanssa kulhoon. Siirrä halutessasi kastikepulloon. (säilyy jääkaapissa n. viikon)
Kasvismosaiikki
- Pilko fenkoli, punasipuli, porkkana ja paprika(tai sokeriherne) pienen pieneksi kuutioksi. Mausta sitruunamehulla, sokerilla, suolalla pippurilla ja öljyllä.
- Anna maustua (pikkelöityä) jääkaapissa sillä aikaa, kun teet muita vaiheita.
Palsternakkapyre
- Kuori palsternakat. (Jos friteeraat, veistä kuorimaveitsellä puolikkaasta palsternakasta lastua ja laita syrjään.)
- Paloittele palsternakat ja laita kiehuvaan veteen kypsymään.
- Kun palsternakat on pehmeitä, kaada vesi pois, lisää suola, voi ja kerma ja valmista pyre esim. sauvasekoittimella.
Friteerattu palsternakka
- Kuumenna 5 dl öljyä kattilassa tai rasvakeittimessä (rasvakeitin vaatii enemmän öljyä)
- Kuumenna öljy 180 asteeseen (tai kokeile pienellä leipäpalalla, jos se ruskistuu hetkessä, lämpötila on hyvä)
- Friteeraa palsternakkalastut parissa erässä ja nosta reikäkauhalla tai siivilällä talouspaperin päälle. Mausta välittömästi suolalla.
Beurre Blanc-kastike
- Hienonna shalottisipuli ja laita ne kattilaan valkoviinietikan, valkoviinin, pippurien ja veden kanssa. Keitä kasaan eli redusoi, kunnes lientä on n. 0,5 dl jäljellä. Siivilöi. Kuutioi kylmä voi ja lisää kuumaan liemeen muutamassa erässä koko ajan vispilällä vatkaten, jottei kastike ”leikkaa”. Voit halutessasi lisätä lorauksen kermaa, jos maku tuntuu liian vahvalta.
Siika
- Fileoi kala ja nypi ruodot (tunnet ne fileestä sormella)
- jos paistat nahan kanssa, suomusta kala
- huom! siika on varsin herkkä kala ja nahan poistaminen ja ilman sitä paistaminen vaatii taitoa
- Paista siikapaloja pannulla öljyssä ja voissa. Jos teet siian nahalla, pannun pitää olla kuumempi. Siika on herkkä, joten ihan pari minuuttia per puoli riittää, jottei kala kuivu.
- Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Nostele lautaselle pyreetä, seuraavaksi kala, sitten kasvismosaiikkia, Beurre Blanc -kastike, koristele tilliöljyllä ja palsternakkalastuilla.