Kalaruoka

Joulukalan ylijäämistä uuden vuoden herkut airfryerilla

Joulun ylijäämäkaloista helpot tarjottavat uudeksi vuodeksi? No kyllä! Tee valmistaikinasta ja graavin, kylmäsavukalan tai lämminsavukalan jämistä näyttävät pasteijat. Ja jos kaapista löytyy vaikka purkki suomalaista säilykekalaa makuöljyssä, niin toimii myös. Tähän herkkuun ei mene kuin hetki ja valmista syntyy puolessa tunnissa.

Tämän vinkin tarjoili Kalatassun Roy Norro, joka osallistuu parhaillaan Suomalainen menestysresepti -tv-kilpailuun.

Sama logiikka täytteestä riippumatta: Ota torttutaikinalevyt sulamaan hetkeksi ja kauli hieman ohuemmaksi ja pidemmäksi niin, että saat yhdestä taikinalevystä kolme n. neliötä/suorakaidetta.
Viillä reunat kuvien tyyliin ja pistele keskeltä muutama kerta haarukalla. Voitele reunat vatkatulla kananmunalla.
Lisää pistellylle alueelle joulukalojen jäämistöä lusikallinen pari.
Kypsennys näppärästi vaikka airfryerissa, n. 10-12min n. 180 astetta (vähän laitteesta riippuen). Tavallisella uunilla vähän pidempi aika ja hieman kuumempi lämpötila. Valmista on tavasta riippumatta silloin, kun näyttää hyvältä.
Koristelun voi hoitaa sitruksien kuorilla, hienonnetulla punasipulilla, ruohosipulilla, tillillä jne. Jokunen kapris siellä täällä toimii myös ja jos kostuketta kaipaa, niin dippaa kurkkumajoneesiin tai purista sitruunan/limen mehua päälle.
Suolaisen palan painikkeeksi kuiva tai puolikuiva hapokas valkoviini tai kiva kuohuva!
Kategoria: Uutiset

Lisätty 29.12.2023

Jatka lukemista